Yli 100 000 tuotetta valikoimassa
Tunnetut laatumerkit
Nopeat toimitukset kaikkialle Suomeen
Myymälät Kauhavalla ja Lapualla
100% suomalainen perheyritys

Dimex Työvaatteet

Dimex on suomalainen perheyritys

Suunnittelemme ja valmistutamme kestäviä ja toimivia työvaatteita jo toisessa polvessa, aina vuodesta 1982 lähtien. Alun perin liikkeelle lähdettiin kuljettajien vaatettamisesta, mistä olemme laajentaneet mallistoamme rakentamisen, maanrakennuksen, teollisuuden, kiinteistöhuollon, logistiikan, viherrakentamisen ja LVIS-työntekijöiden tarpeisiin. Arvopohja on pysynyt koko ajan samana: haluamme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista ratkaisua. Lupauksista pidetään kiinni.

Leppävirralta käsin tapahtuu niin tuotesuunnittelu, kaavoitus ja malliompelu kuin asiakaspalvelukin. Pidämme huolta, että tuotteemme täyttävät sertifikaattien tiukat vaatimukset. Sääntöjen ja säädösten noudattaminen erityisen tarkasti on osa suomalaisuutta ja siksi meille niin luontevaa.

Tuotekehitysryhmämme käy läpi joka ikisen palautteen. Heti, kun samat palautteet alkavat toistua, reagoimme asiaan. Käyttäjät ovat työvaatteen toimivuuden lopullisia asiantuntijoita. Parantelemme vanhoja ja suunnittelemme uusia tuotteita jatkuvasti. Tuotekehitys on jatkuva prosessi, joka ei tule täysin valmiiksi koskaan.

Teemme työmme aina ylpeydellä ja asenteella, koska tiedämme, että vaatteidemme käyttäjätkin tekevät niin. Osaamme nauraa itsellemme ja kaiken tasoisille vitseille. Pidämme tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen tiukasti omissa näpeissä varmistaaksemme markkinoiden parhaan toimitusvarmuuden. Tahdomme olla pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa on kiva tehdä töitä. Asiakastyytyväisyys on meille sydämenasia.

DimexAsenne tarkoittaa kaiken maailman bullshit*n välttämistä. Se ei ole markkinointikikka, vaan aidosti sitä, keitä me olemme ja miten toimimme. Siedämme ongelmia, ratkomme ne huumorilla ja ammattitaidolla. Olemme vähän omanlaisiamme, mutta teemme sen rohkeasti ja rehellisesti. Dimexiläisyyteen kuuluu olla avoimesti sellainen kuin on.

Vuonna 2019 toimitimme 430 000 vaatetta Suomeen ja Eurooppaan, mikä oli uusi ennätys. Liikevaihtomme nousi 17 miljoonaan euroon. Kehitämme toimintaamme koko ajan, sillä haluamme kasvaa ja tehdä asiat aina hitusen paremmin kuin viime vuonna.

Yrityksemme olemassaolon tarkoitus on, että kaikilla olisi hyvä fiilis töissä. Iso kiitos sinulle, kun haluat olla osa Dimexheimoa!



Näytetään tuotteet 101-120 / 130

Dimex STRETCH TYÖHOUSUT 620

Dimex STRETCH TYÖHOUSUT 620

Hinta 97,50 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX AVOHAALARIT 685

DIMEX AVOHAALARIT 685

Hinta 81,70 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX PUUVILLAKOKOHAALARI 0251
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX KOKOHAALARI 671

DIMEX KOKOHAALARI 671

Hinta 86,31 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX RT-HOUSU 6042

DIMEX RT-HOUSU 6042

Hinta 91,83 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX STRETCH RT-HOUSUT 676

DIMEX STRETCH RT-HOUSUT 676

Hinta 128,20 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX RT-HOUSU

DIMEX RT-HOUSU

Hinta 102,37 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX RT-AVOHAALARI 6044

DIMEX RT-AVOHAALARI 6044

Hinta 110,02 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Rotary DIMEX TALVIHOUSU

Rotary DIMEX TALVIHOUSU

Hinta 100,09 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex softshell takki
Katso tämä!

Dimex softshell takki

Hinta 128,60 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex Superstretch-shortsit 6070
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex RIIPPUTASKULIIVI 6078

Dimex RIIPPUTASKULIIVI 6078

Hinta 112,20 €
Saatavuus
Varastossa
DIMEX TALVITAKKI 6082
-34%

DIMEX TALVITAKKI 6082

Hinta 89,00 € 135,70 € 30 pv alin hinta 135,70 €
Saatavuus
Varastossa
Dimex OUTDOOR HOUSUT 6106

Dimex OUTDOOR HOUSUT 6106

Hinta 132,60 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex SUPERSTRETCH RT-HOUSUT 6086
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex SUPERSTRETCH SHORTSIT 6097
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEXASENNE-HOUSUT 3.0 60601

DIMEXASENNE-HOUSUT 3.0 60601

Hinta 103,20 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex KUORITAKKI 6104

Dimex KUORITAKKI 6104

Hinta 152,00 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
Dimex SUPERSTRETCH-HOUSUT D-MITOITUS 6068X
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan
DIMEX SOFTSHELL TAKKI 6105
-35%

DIMEX SOFTSHELL TAKKI 6105

Hinta 92,90 € 143,00 € 30 pv alin hinta 143,00 €
Saatavuus
Vaihtelee mallin mukaan

Luotettava verkkokauppa

Asiakkaamme luovat perustan toiminnallemme, jota on jatkunut jo yli 34 vuoden ajan.

Laaja ja laadukas tuotevalikoima

Haluamme tarjota asiakkaillemme vain parasta. Tuotteita  niin ammattikäyttäjälle kuin kotinikkarillekin.

Osamaksu ja lasku

Turvalliset ja monipuoliset maksuvaihtoehdot. Laskulla jopa 60 vrk maksuaikaa ja Osamaksulla jopa 36 kuukausierää.

Selaa tuoteryhmiä

Tietoa meistä

Oma tili

Seuraa meitä

Tuotehaku

Suosituimmat haut

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä